Keittiö

Talvi on hyvää hillonkeittoaikaa, vaikka oman puutarhan satokausi on tietenkin ohi. Ruokakaupoissa kannattaa seurata hedelmätarjouksia ja ostaa enemmän, kun tulee jokin hyvä ja halpa erä tarjolle. Esimerkiksi smoothieta varten voi pakastaa mitä tahansa hedelmiä mihin tahansa vuodenaikaan. Sain ajatuksen tähän hilloon, kun muistelin maisteriksi valmistujaisiani vuonna 1999. Järjestin juhlat pienelle joukolle ystäviä ja opiskelutovereita Vallilassa, Ensikodintiellä, jossa asuin pienessä kaksiossa ystäväni kanssa. Juhlissa oli tarjolla pirtuboolia, joka sai menon yltymään sangen hilpeäksi illan mittaan, mutta ei siitä sen enempää. Ruokana oli kahta salaattia: villiriisi-aprikoosi-pekaanipähkinä- (resepti kirjasta Nuts - A Cookbook, joka on tuolla hyllyssä edelleen) sekä kuskussalaattia, jonka resepti oli Good Food -lehdessä nimellä jewelled couscous, "jalokivikuskus". Jalokivikuskusissa oli mm. rusinoita, aprikoosinpalasia ja muistaakseni punaista paprikaa. Joka tapauksessa värikkäitä aineksia ja yrttejä pieniksi pilkottuina, kuin jalokiviä. Perinteinen joulun hedelmäkakku on myös tällainen "jalokiviruoka" kuivattuine hedelmineen, ja siitä konsepti onkin helppo siirtää hilloon. Ajatuksena on yksikertaisesti erivärisillä kauniilla hedelmäpaloilla "koristeltu" hillo. Tässä käytin pohjana persimonia mutta jokin muu kauniin "kultainen" hedelmä, esim. persikka tai mango, joissa on hiukan enemmän happamuutta, kävisi ehkä paremmin. Kuivattuina hedelminä minulla oli nyt jouluisia hedelmäkakkuaineksia eli 100g appelsiininkuorta, 100g moniväristä hedelmäkuoriseikoitusta sekä pieni purkillinen cocktailkirsikoita. Appelsiininkuoren asemesta kävisi esimerkiksi pieneksi paloiteltu kuivattu aprikoosi, ja esanssiset cocktailkirsikat kannattaa korvata kuivatuilla karpaloilla. Rusinat, kuorettomat hasselpähkinät ja kuivatut kookoskuutiot kävisivät myös "jalokiviksi". Kuivattuja hedelmiä ei kannata keittää kauan, jotta ne säilyvät napakoina ja kirkkaanvärisinä hillossa. Sinisiä "safiireita" en kyllä keksinyt, ainakaan sellaisia, jotka eivät värjäisi hilloa rumaksi. :)

 

700g persimonia kuorittuna ja pilkottuna

yhden sitruunan kuori ja mehu

500g hillosokeria (tai tavallista + hilloamisainetta ohjeen mukaan)

1/4 tl suolaa

300g värikkäitä kuivattuja hedelmiä pieninä paloina

 

Pane aineet kuivattuja hedelmiä lukuunottamatta kattilaan ja keitä 5-10 min. Tarvittaessa soseuta persimonia survimella tai nopeasti sauvasekoittimella. Lisää kuivatut hedelmät ja keitä vielä pari minuuttia. Anna jäähtyä hellalla 10-15 minuuttia kannen anna ja purkita sitten uunissa steriloituihin lasitölkkeihin. 

Makeita hilloja ei kannata tehdä suuriä määriä kerrallaan. Yksi kilo hedelmää ja puoli kiloa hillosokeria on hyvä annos. Kannattaa hamstrata erityisesti pieniä hillopurkkeja säilöntää varten ja purkittaa niihin. Pieni purkillinen omatekoista hilloa on kiva lahja tai tuliainen ja useimmille mieluinen.

Marketissa oli brasilialaisia mangoja eurolla kilo, joten ostin monta ja ryhdyin hillon keittoon. Tämä resepti on peräisin mainiosta brittiläisestä säilöntäkirjasta Thane Prince: Jams&chutneys (Dorling Kindersley Ltd 2008). Alkuperäisessä reseptissä käytetään nestemäistä pektiiniä, jota ei tietääkseni ole saatavilla Suomessa. Melatin keltainen on jauhemaista pektiiniä, joten sitä voisi hyvin käyttää, mutta tässä käytin hillosokeria. Muita pieniä eroja minun keitoksessani olivat, että käytin kolmen limen sijaan kaksi sitruunaa sekä lisäsin noin kahden sentin palan tuoretta inkivääriä lisämausteeksi. Pirteänvärinen ja lämmittävän tulinen hillo on omiaan marraskuun harmauteen. Nauti paahtoleivän päällä tai juustojen kanssa.

 

 

 

750g kypsää mangoa

3 tuoretta punaista chiliä (poista siemenet)

650g hillosokeria

2 sitruunan ( 3 limen) mehu

2,5 dl vettä

 

Yhdistä kattilassa mango, pilkotut chilit, sitruunan/limen mehu ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua pari minuuttia. Soseuta seos sauvasekoittimella. Lisää hillosokeri ja kuumenna kiehuvaksi sekoittaen. Anna kiehua pari minuuttia. Kuori vaahto. Kaada steriloituihin pieniin purnukoihin ja sulje steriloiduilla kansilla.

Horsmankukka on hyvin mieto sellaisenaan (esim. salaatin koristeena), mutta yllättäen siitä tulee tähän kesäjuomaan mieto, hieno aromi.

 

1l horsmankukkia

200g sokeria

yhden sitruunan mehu ja kuori

2l kiehuvaa vettä

 

Kaada kiehuva vesi muiden aineksien päälle. Anna seisoa pari tuntia. Siivilöi ja pullota. Juoma säilyy vain pari päivää jääkaapissa. Jos haluat sailyttää sitä pidempään, pakasta.

Ei liene jäänyt epäselväksi, että olen suuri hiivapullan ystävä. Niinpä kiinnitin huomion tällaiseen reseptiin, kun selasin Metro-lehteä työpaikan kahvipöydässä. Rupesin selvittämään, millainen leivonnainen mahtaa olla tämä kouing amann. Metro-lehden reseptissä pullan täytteenä on voin lisäksi omenahilloa. Koska en löytänyt sellaista täytettä mistään muusta reseptistä netistä, päädyin noudattamaan ohjetta, jossa täytteenä on vain voita ja sokeria. Leivonnaisen hiivataikina kuulostaa ankealta: vettä, jauhoja ja hiivaa. Kaikki makeus ja rasva tulee täytteestä, joka kaulitaan lehtitaikinamaisesti taiteltavan taikinan sisään. Taikinaa kohotetaan lämpimässä vain alussa, ja valmis pulla paistetaan aika korkeassa lämmössä pitkään, joten lopputulos ei ole tyypillinen kuohkea pulla, vaan rapea, pinnaltaan herkullisesti karamellisoitunut. Annos on melko pieni. 20x30 cm:n uunipellille voi tehdä kaksi annosta.

 
2 dl vettä
4 dl (260 g) puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
100 g + 30 g voita 
2 dl sokeria + kaulintaan
 
Vaivaa taikina vedestä, jauhoista, suolasta ja hiivasta käsin tai leipäkoneella. Anna kohota lämpimässä tunti. Kauli taikina leivinalustalla 30x40 cm:n suorakaiteeksi. Vuole kylmä voi siivuiksi juustohöylällä tai veitsellä. Asettele voi kuvan mukaisesti taikinan keskelle ja ripottele voin päälle 0,5 dl sokeria. Käännä taikinan pitkät sivut täytteen päälle. Ripottele päälle taas 0,5 dl sokeria ja käännä sitten molemmat päädyt keskelle päin kolminkerroin. Nosta taikina tunniksi kylmään. Kauli taas suorakaiteeksi sokeroidulla leivinalustalla (ei jauhotetulla). Ripottele 0,5 dl sokeria ensimmäisen taittelun jälkeen, sitten taittele loppuun kuten edellä. Nosta taikinapaketti taas kylmään puoleksi tunniksi. Lämmitä uuni 220/200 asteeseen. Vuoraa pienehkö pyöreä tai neliömäinen (n. 20x20 cm) vuoka leivinpaperilla. Kaulitse taikina sokeroidulla alustalla vuokaan sopivaksi, nosta vuokaan. Sulata 30 g voita ja voitele sillä pullan pinta. Ripottele loput 0,5 dl sokeria päälle. Paista 40 minuuttia. Alenna lämpöä, jos pinta alkaa tummua liikaa paiston loppupuolella. Anna jäähtyä hetki, jotta kuumassa irronnut rasva ja sokeri imeytyvät takaisin, ennen kuin nostat pullan vuoasta. 

Inkivääri on Kielometsän molempien isäntien lempimakuja. Ostamme aika usein alkoholitonta inkivääriolutta, jota löytyy nykyään isommista marketeista. Merkeissä on eroja - mitä tulisemman inkivääristä sitä parempi! Sokeroidut kuivatut inkiväärinpalat ovat myös suurta herkkua, ja tuore inkivääri tekee kesäisesti raparperisimasta juhlajuoman. Kuukausi-pari sitten tulin miettineeksi, olenko koskaan maistanut inkiväärihilloa tai -marmeladia. Totesin että en. (Inkiväärillä maustettua muuta hilloa toki. Esimerkiksi itse tehdyn omenahillon mausteeksi inkivääri sopii loistavasti.) Niinpä ryhdyin etsimään netistä reseptejä ja löysinkin monenlaisia. Usein niissä oli yhdistelmä sitruunaa ja inkivääriä, jollaista olin itsekin pohtinut. Tämä resepti on kompromissi useasta lukemastani. Tulos on todella tulisen inkivääristä, joten jos et ole vannoutunut inkiväärifani, tee ensin pienempi annos kokeeksi. Rapea paahtoleipä, hiukan voita ja ohuesti inkiväärimarmeladia - ah!

 
1 kg tuoretta inkivääriä (kuorittuna noin 700 g)
2 sitruunaa
2,5 dl vettä
1 kg sokeria 
2 tl punaista Melatinia (tai keltaista Melatinia eli pektiiniä ohjeen mukaan)
 
Kuori inkivääri veitsellä raaputtamalla, poista huonot kohdat. Raasta inkivääri karkeaksi raasteeksi tai leikkaa noin puolen sentin siivuiksi ja jauha sitten yleiskoneessa rouheeksi. Pese sitruunat kuumalla vedellä ja harjalla ja kuori ne ohuesti kuorimaveitsellä. Suikaloi kuori veitsellä oikein ohueksi tai silppua se monitoimikoneessa. Tämän jälkeen leikkaa terävällä veitsellä sitruunoiden valkoinen kuoriosa pois ja leikkaa sitten paljastuneet lohkot irti kalvoista. Pane inkivääri, sitruunankuori, sitruunan hedelmäliha ja vesi kattilaan. Lisää sokeri ja kuumenna kiehuvaksi sekoittaen. Keitä tunti ja 15 minuuttia pienellä lämmöllä kannen alla. Sekoita Melatin ruokalusikalliseen sokeria ja lisää seos hilloon vispilällä sekoittaen. Keitä 2 minuuttia. Kaada kuuma hillo uunissa steriloituihin lasipurnukoihin ja sulje ne heti keitetyillä kansilla.
 

Uusimmat kommentit

22.08 | 19:53

Kiva lukea tarinan Tommy ruusun syntymästä . Ostin nyt tämän ruusun Oulun taimistolta ja toivottavasti se viihtyy täällä Pohjanmaallakin .

...
21.06 | 20:08

Hei Raija, laitatko s-postia niin katsotaan pistokkaiden lähettämistä.

...
21.06 | 20:07

Hei Hilkka, olen hukannut s-postisi. Laittaisitko viestiä jpkrvi(at)yahoo.co.uk.

...
27.04 | 08:12

Hei Raija, ota yhteyttä s-postilla (jpkrvi(at)yahoo.co.uk) niin katsotaan, miten ja milloin voin toimittaa pistokkaan. T. Jukka

...