Keittiö

Kanelikierrepullat

Pulla on perusoikeus, olemme todenneet ystäväni Sagan kanssa. Pyöreä pulla, voisilmäpulla, ihana iso korvapuusti, arkinen pullapitko, bostonkakku... Viime viikolla appiukko ajoi pihaan yllättäen (kuten hän tekee usein, mikä on kivaa) ja toi mukanaan anopin herkullisia karjalanpiirakoita ja aivan törkeän hyviä kanelikierrepullia (vai ovatkohan ne kanelisolmuja?). Päätin heti seuraavana päivänä yrittää tehdä samanlaisia. Käytin tavallista pullataikinareseptiäni leipäkoneelle. Jaoin taikinan veitsellä 16 palaan ja vedin ne noin 20 cm:n pötköiksi. Pyörittelin ensin muutamaa ensimmäistä leivinalustalla pyöreämmiksi, mutta totesin että se on turhaa työtä. Sulatin lautasella n. 100g voita ja toiselle tein seoksen jossa n. 1,5 dl sokeria ja 3 tl kanelia. Kastoin taikinapötköt voisulaan, pyörittelin kanelisokerissa ja käänsin vapaamuotoisiksi solmuiksi pellille. Kohotin kierteitä vielä 15-20 minuuttia (anoppi sanoi, ettei kohottanut tässä vaiheessa enää ollenkaan) ja paistoin 180/200 asteessa 12 minuuttia. Runsas kanelisokeri tekee pullien pinnasta rouskuvan rapean ja pullien alle valunut voisula ja sokeri karamellisoituvat ihanaksi kinuskiksi. Taivaallista!

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 10:09

Totta, se leviää villisti. Pitäisi keksiä jotain kivaa käyttöä kukalle ennenkuin siemenet kypsyy.

...
tänään | 10:02

Hei, Jarmann. Hauskaa että löysit Kielometsän. Hyvänheikinsavikan ainoa huono puoli on, että se leviää vähän liikaakin, jos pääsee siementämään. Yst. Jukka

...
tänään | 09:52

Kiitos että kirjoitit hyvänheikinsavikasta. Se on ihana aikainen monivuotinen helppo kasvi. Nokkosen jälkeen ravinteikkain kasvimme. Lisää ohjeita toivoisin.

...
tänään | 09:47

Olen hukannut taannoin käyttämäni ohjeen hyvänheikinsavikkapaistokseen. Martat.fi:ssä sen jaoin, mutta keskustelupalstaa ei enää ole. Pestoreseptiäsi kokeilen.

...
Tykkäät tästä sivusta