Harrastuskirjoista ja vähän muistakin

Vuonna 2009 luin jostain jutun brittiläisen Alfred Shackletonin Antarktis-tutkimusmatkasta ja koko retkikunnan hurjasta selviytymistarinasta laivan juututtua ensin jäihin Weddelin merellä ja lopulta upottua. Juttu oli niin kiehtova, että tilasin Amazonista lisää luettavaa aiheesta - ja hurahdin heti Arktis/Antarktis-tutkimusmatkakirjoihin. No, en ole lukenut kuin kymmenkunta toistaiseksi. Jopa Amundsenin voitokas etelänavan valloitus on vielä lukematta. Mutta siis Shackletonin retkikunnan selvitymistarina Weddelin mereltä on aivan ylivertainen jännityskertomus. Sitaatti kuvassa olevan South-kirjan takakannesta kertoo olennaisimman:

"A tale of human courage, of endurance, of hope undiminished, of skill and inventiveness, and above all, of leadership." (Lord Hunt)

Lukemani Shackleton-kirjat: 

Alfred Lansing: Endurance - The true story of Shackleton's incredible voyage to the Antarctic

Sir Ernerst Shackleton: South - The story of Shackleton's last experdition 1914-1917

Lennard Bickel: Shackleton's forgotten men - The untold story of an Antarctic tragedy

Sain kuuden-seitsemän ikävuoden tienoilla syntymäpäivälahjaksi kirjan, jolla on sittemmin ollut suuri vaikutus ajatusmaailmaani. Sain kirjan isäni sedältä Veikolta (tunnettiin paremmin Jussana) ja hänen elämänkumppaniltaan Raunilta. Molemmat ovat kuolleet kauan sitten.
Sain heiltä lahjaksi tuon hienon kirjan, johon on en aluksi ollut ollenkaan tyytyväinen. Muistan kiukutelleeni asiasta äidille. Olin toivonut perinteistä kasviota, mutta he olivat ostaneet teoksen nimeltään Yrttikirja (alkup. Örtabok, Sune ja Stina Jonsson, 1979). Siinä ei ollut järjestelmällisiä kuvauksia kasveista, vaan pitkiä selostuksia kasvien lääkintäkäytöstä ja kulttuurihistoriasta. Aivan liian vaikeaa sen ikäiselle lapselle. Hiukan kasvettuani rupesin kuitenkin lukemaan Yrttikirjaa, ja yläasteikäisenä olin jo perin kiinnostunut kasvien kulttuurihistoriasta ja kasvikemiasta. Yrttikirjassa on runsaasti viittauksia kaunokirjallisuuteen (mm. Pessi ja Illusia) ja runouteen. Tunnelmalliset, romantisoivat kuvaukset kasvien kasvuympäristöistä ja entisaikojen hyötykäytöstä ovat tenhoavia; palaan lukemaan niitä uudelleen ja uudelleen. Erityinen kiintymykseni esimerkiksi virmajuureen eli valeriaanaan, vahvaan lääkekasviin joka on vieläkin käytössä, juurtanee osin Yrttikirjaan. Yksi hienoimpia tekstejä Yrttikirjassa on kuvaus vehkasta eli kallasta, aika yleisestä suo- ja vesikasvista:

“Vehka on kuolevien lampien kukka, umpeenkuroutuvien allikoiden valkoinen surunvalitus, sammaloituvien ja hyttysiä synnyttävien happamien suohautojen lilja. Vehka, korpien kalla, vie ajatukset uponneiden hirvien yllä kaartuviin varjoisiin suoheiniin, kadonneisiin muuraintenpoimijoihin, selittämättömällä tavalla hävinneisiin paimeniin ja kansan mielikuvituksen luomiin myytteihin.”

"Sateisina iltoina, jos vaari lähti pois kotoa, mummo järjesti keittiöön perin kiinnostavia tilaisuuksia kutsuen teelle kaikki asukkaat: ajurit, sotilaspalvelijan, usein tuli myös ketterä Petrovna ja silloin tällöin iloinen sotilashenkilön vaimokin, uunin luona nurkassa istua kökötti aina liikkumatta ja vaiteliaana “Hyvä juttu” (vuokralainen). Mykkä Stjopa pelasi korttia tataarin kanssa; Valei läpsäytteli korteilla mykän leveätä nenää vasten ja mutisi:
- Äsh, pahahenki!
Pjotr-setä toi suuren vehnälimpun ja hilloa isossa saviruukussa, leikkasi leivän viipaleiksi, levitti niiden päälle runsaskätisesti hilloa ja tarjosi jokaiselle tällaisen makean vaapukkahillolla voidellun viipaleen pidellen sitä kämmenellään ja kumartaen syvään.
- Olkaa hyvät, maistakaa! - pyysi hän lempeästi, ja kun viipale otettiin, tarkasteli hän huolellisesti mustaa kämmentään ja jos huomasi siinä hillotipan nuolaisi sen kielellään.
Petrovna toi kirsikkaviiniä pullossa ja iloinen rouva pähkinöitä ja karamelleja. Ja niin alkoivat pidot, jotka olivat mummon suurin nautinto.
Jonkin ajan kuluttua sen jälkeen kun “Hyvä juttu” oli tarjonnut minulle lahjusta siitä, etten kävisi hänen luonaan vieraisilla, mummo järjesti sellaisen illanvieton. Syksyinen sade rapisi ja kahisi lakkaamatta, tuuli ulvoi, puut humisivat oksien raapiessa seinää. Keittiössä oli lämmintä ja kodikasta, kaikki istuivat lähellä toisiaan ja jotenkin miellyttävän hiljaisina, mummo kertoi harvinaisen kernaasti satuja, toinen toistaan parempia."

-------------------------------------

"Neljäkymmentä vuotta sitten höyrylaivat kulkivat hitaasti; me matkustimme Nizhniin kauan, ja muistan hyvin nuo päivät, jolloin ensi kerran sain nauttia luonnon ihanuudesta.Sää oli kaunis; aamusta iltaan oleskelin mummon kanssa kannella kirkkaan taivaan alla syksyn kultaamien, silkillä kirjailtujen Volgan rantojen välissä. Vaalean ruskea laiva solui vastavirtaan kiirehtimättä, veltosti loiskutellen siipiään harmahtavan sinistä vettä vasten ja hinaten perässään lotjaa. Lotja oli harmaa ja äyriäisen näköinen. Aurinko liukui hitaasti, hitaasti Volgan yllä; joka tunti kaikki muuttui uudeksi, kaikki vaihteli; viheriät kunnaat olivat kuin uhkeita poimuja maan ylellisessä puvussa; rannoilla näkyi kaupunkeja ja kyliä, jotka kaukaa katsoen muistuttivat leivoksia; syksyn kultalehtiä uiskenteli veden pinnalla.
- Katsohan, kuinka kaunista on kaikki! - jutteli mummo lakkaamatta siirtyen laidalta toiselle. Koko hänen olemuksensa ja ihastuksesta laajentuneet silmänsä loistivat riemusta. Rannalle katsellessaan hän unohti usein minutkin: seisoi kaidepuun vieressä kädet ristissä rinnalla, hymyili ja oli vaiti, mutta hänen silmissään pyörivät kyyneleet. Minä nyin häntä kukallisesta tummasta hameesta.
- Mitä? - hätkähti hän. - Aivankuin olisin torkahtanut ja nähnyt unta.
- Mutta miksi sinä itket?
- Hyvilläni, poikaseni, ja vanha kun jo olen, - sanoi hän hymyillen.
- Minähän olen jo vanha, yli kuusikymmentä kevättä on vierähtänyt ohitseni ja jäänyt taakseni. Ja nuuskattuaan hän alkoi kertoa minulle ihmeellisiä tarinoita jalomielisistä rosvoista, pyhistä ihmisistä, kaikenlaisista pedoista ja pimeyden voimista."

Then, with the falling of the dusk,

The scent of mignonette and musk

Will all the air enshroud,

And the new moon will slip its husk

Of sailing silver cloud.

- Clinton Scollard

Tuoksupuutarha ja tuoksuvat kasvit ovat eräs intohimoni, joten olen hankkinut paljon tuoksukasvikirjoja viime vuosina. Eräs parhaimmista on Ann Lovejoyn Fragrance in Bloom. Lovejoy asuu Washingtonin osavaltiossa, Tyynen meren rannikolla, joten monet hänen kirjassaan esittelemänsä kasvit eivät sovellu meidän ilmastoomme. Mutta monet varsinkin perennoista menestyvät hyvin Suomessakin. Lovejoyn teksti on sekä asiapitoista että kaunista, paikoin jopa runollista. Esimerkkinä toimikoon tämä lainaus resedasta: "Foremost among these for me is mignonette (Reseda odora), a French nickname meaning "little darling". Undeniably frumpy, its frizzy green and brown flowers smell like the breath of heaven. Light but penetrating, carrying but not cloying, the fragrance pervades the garden on warm, still days and lingers long into the night. Like so many of us, this plant is nothing much to look at, yet remarkable in essence."

Uusimmat kommentit

26.06 | 17:07

Kiitos vastauksesta! Ja kiitos että on mahdollista tulla tutustumaan puutarhaanne toisella kertaa!

...
25.06 | 13:43

Hei Päivi, Valitettavasti emme ole mukana tänä vuonna, koska olemme matkoilla. Sopimuksen mukaan voi tulla käymään muulloin. Meilaa jpkrvi(at)yahoo.co.uk

...
25.06 | 13:01

Upeita kuvia ja ihastuttavia runoja! Runo kuolemasta sykähdytti ja määritelmä puutarhasta "as an autobiography " liikutti. Kiitos.

...
25.06 | 12:26

Hei, onko puutarhanne mukana avoimet puutarhat-tapahtumassa tänä vuonna?

...