Harrastuskirjoista ja vähän muistakin

Maxim Gorki: Lapsuuteni

"Sateisina iltoina, jos vaari lähti pois kotoa, mummo järjesti keittiöön perin kiinnostavia tilaisuuksia kutsuen teelle kaikki asukkaat: ajurit, sotilaspalvelijan, usein tuli myös ketterä Petrovna ja silloin tällöin iloinen sotilashenkilön vaimokin, uunin luona nurkassa istua kökötti aina liikkumatta ja vaiteliaana “Hyvä juttu” (vuokralainen). Mykkä Stjopa pelasi korttia tataarin kanssa; Valei läpsäytteli korteilla mykän leveätä nenää vasten ja mutisi:
- Äsh, pahahenki!
Pjotr-setä toi suuren vehnälimpun ja hilloa isossa saviruukussa, leikkasi leivän viipaleiksi, levitti niiden päälle runsaskätisesti hilloa ja tarjosi jokaiselle tällaisen makean vaapukkahillolla voidellun viipaleen pidellen sitä kämmenellään ja kumartaen syvään.
- Olkaa hyvät, maistakaa! - pyysi hän lempeästi, ja kun viipale otettiin, tarkasteli hän huolellisesti mustaa kämmentään ja jos huomasi siinä hillotipan nuolaisi sen kielellään.
Petrovna toi kirsikkaviiniä pullossa ja iloinen rouva pähkinöitä ja karamelleja. Ja niin alkoivat pidot, jotka olivat mummon suurin nautinto.
Jonkin ajan kuluttua sen jälkeen kun “Hyvä juttu” oli tarjonnut minulle lahjusta siitä, etten kävisi hänen luonaan vieraisilla, mummo järjesti sellaisen illanvieton. Syksyinen sade rapisi ja kahisi lakkaamatta, tuuli ulvoi, puut humisivat oksien raapiessa seinää. Keittiössä oli lämmintä ja kodikasta, kaikki istuivat lähellä toisiaan ja jotenkin miellyttävän hiljaisina, mummo kertoi harvinaisen kernaasti satuja, toinen toistaan parempia."

-------------------------------------

"Neljäkymmentä vuotta sitten höyrylaivat kulkivat hitaasti; me matkustimme Nizhniin kauan, ja muistan hyvin nuo päivät, jolloin ensi kerran sain nauttia luonnon ihanuudesta.Sää oli kaunis; aamusta iltaan oleskelin mummon kanssa kannella kirkkaan taivaan alla syksyn kultaamien, silkillä kirjailtujen Volgan rantojen välissä. Vaalean ruskea laiva solui vastavirtaan kiirehtimättä, veltosti loiskutellen siipiään harmahtavan sinistä vettä vasten ja hinaten perässään lotjaa. Lotja oli harmaa ja äyriäisen näköinen. Aurinko liukui hitaasti, hitaasti Volgan yllä; joka tunti kaikki muuttui uudeksi, kaikki vaihteli; viheriät kunnaat olivat kuin uhkeita poimuja maan ylellisessä puvussa; rannoilla näkyi kaupunkeja ja kyliä, jotka kaukaa katsoen muistuttivat leivoksia; syksyn kultalehtiä uiskenteli veden pinnalla.
- Katsohan, kuinka kaunista on kaikki! - jutteli mummo lakkaamatta siirtyen laidalta toiselle. Koko hänen olemuksensa ja ihastuksesta laajentuneet silmänsä loistivat riemusta. Rannalle katsellessaan hän unohti usein minutkin: seisoi kaidepuun vieressä kädet ristissä rinnalla, hymyili ja oli vaiti, mutta hänen silmissään pyörivät kyyneleet. Minä nyin häntä kukallisesta tummasta hameesta.
- Mitä? - hätkähti hän. - Aivankuin olisin torkahtanut ja nähnyt unta.
- Mutta miksi sinä itket?
- Hyvilläni, poikaseni, ja vanha kun jo olen, - sanoi hän hymyillen.
- Minähän olen jo vanha, yli kuusikymmentä kevättä on vierähtänyt ohitseni ja jäänyt taakseni. Ja nuuskattuaan hän alkoi kertoa minulle ihmeellisiä tarinoita jalomielisistä rosvoista, pyhistä ihmisistä, kaikenlaisista pedoista ja pimeyden voimista."

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

22.08 | 19:53

Kiva lukea tarinan Tommy ruusun syntymästä . Ostin nyt tämän ruusun Oulun taimistolta ja toivottavasti se viihtyy täällä Pohjanmaallakin .

...
21.06 | 20:08

Hei Raija, laitatko s-postia niin katsotaan pistokkaiden lähettämistä.

...
21.06 | 20:07

Hei Hilkka, olen hukannut s-postisi. Laittaisitko viestiä jpkrvi(at)yahoo.co.uk.

...
27.04 | 08:12

Hei Raija, ota yhteyttä s-postilla (jpkrvi(at)yahoo.co.uk) niin katsotaan, miten ja milloin voin toimittaa pistokkaan. T. Jukka

...
Tykkäät tästä sivusta