Luin talvella Luis Buñuelin (1900-1983) omaelämäkerran Viimeinen henkäykseni (ilm. suom. 1992). Olen elämäkertojen ja henkilöhistorian harrastaja muutoinkin (koska totuus on tarua
kiinnostavampaa), mutta tämä oli aivan erityisen mielenkiintoinen lukukokemus. Se johdatti elävästi mm. 1920-30-lukujen Espanjan ja Ranskan dadaisti- ja surrealistipiireihin, joista jälkimmäisessä Buñuel tunnetusti
oli merkittävä vaikuttaja. Kirjassa tuli vastaan paljon sen ajan kulttuurimesenaatteja, joista monilla itselläänkin oli hyvin värikäs elämä. Eräs tällainen oli varakreivi de Noailles vaimoineen. He olivat aatelisia
taiteenkeräilijöitä ja -tukijoita, jotka tukivat Buñueliakin vuosikymmenien ajan. Varakreivi oli myös homoseksuaali (hän jäi vaimolleen kiinni voimistelunohjaajansa kanssa, mutta asiasta ei tehty skandaalia, vaimo vain
rupesi itsekin pitämään rakastajia) ja intohimoinen puutarhaharrastaja. Pariskunnan kaupunkikoti ja salonki sijaitsivat Pariisissa (11 Place
des États-Unis), villa ja puutarha Rivieralla. Puutarhan ilmasto oli siis välimerellinen/subtrooppinen, ja de Noailles perehtyi sen ilmaston puutarhakasveihin. Elämänsä ehtoopuolella varakreivi julkaisi brittiläisen puutarhagurun
Roy Lancasterin kanssa opaskirjan Välimeren alueen puutarhanhoidosta ja kasveista. Menin Amazoniin etsimään pariskunnan muistelmia tai elämäkertaa (löytyi ainoastaan ranskaksi) ja löysin tämän puutarhakirjan muutamalla
eurolla. Mielenkiintoinen pala puutarha(kulttuuri)historiaa.