Harrastuskirjoista ja vähän muistakin

Luin talvella Luis Buñuelin (1900-1983) omaelämäkerran Viimeinen henkäykseni (ilm. suom. 1992). Olen elämäkertojen ja henkilöhistorian harrastaja muutoinkin (koska totuus on tarua kiinnostavampaa), mutta tämä oli aivan erityisen mielenkiintoinen lukukokemus. Se johdatti elävästi mm. 1920-30-lukujen Espanjan ja Ranskan dadaisti- ja surrealistipiireihin, joista jälkimmäisessä Buñuel tunnetusti oli merkittävä vaikuttaja. Kirjassa tuli vastaan paljon sen ajan kulttuurimesenaatteja, joista monilla itselläänkin oli hyvin värikäs elämä. Eräs tällainen oli varakreivi de Noailles vaimoineen. He olivat aatelisia taiteenkeräilijöitä ja -tukijoita, jotka tukivat Buñueliakin vuosikymmenien ajan. Varakreivi oli myös homoseksuaali (hän jäi vaimolleen kiinni voimistelunohjaajansa kanssa, mutta asiasta ei tehty skandaalia, vaimo vain rupesi itsekin pitämään rakastajia) ja intohimoinen puutarhaharrastaja. Pariskunnan kaupunkikoti ja salonki sijaitsivat Pariisissa (11 Place des États-Unis), villa ja puutarha Rivieralla. Puutarhan ilmasto oli siis välimerellinen/subtrooppinen, ja de Noailles perehtyi sen ilmaston puutarhakasveihin. Elämänsä ehtoopuolella varakreivi julkaisi brittiläisen puutarhagurun Roy Lancasterin kanssa opaskirjan Välimeren alueen puutarhanhoidosta ja kasveista. Menin Amazoniin etsimään pariskunnan muistelmia tai elämäkertaa (löytyi ainoastaan ranskaksi) ja löysin tämän puutarhakirjan muutamalla eurolla. Mielenkiintoinen pala puutarha(kulttuuri)historiaa.


Löysin viikonloppuna Hämeenlinnan torilta kirjamyyjältä mielenkiintoisen matkakirjan. Kirjoittaja Arvo Himberg (1892–1965) oli pääkonsuli, urheilujohtaja, Astor Filmi Oy:n toimitusjohtajana, Suomen Painiliiton puheenjohtaja ja Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsen. Ystävä ja matkaseuralainen Kalle Kuusinen (1889-1980) oli kauppaneuvos ja vaatetusliike Kuusinen Oy:n perustaja. Kirjassa jälkimmäisen omistuskirjoitus Einar Haakille (virolainen?).

Omistan monia ruusukirjoja, mutta yhä löytyy maailmalta jotain mielenkiintoista. Niin tunnettu käsite kuin onkin "ruusun nimi" Umberto Econ vuonna 1980 ilmestyneen keskiaikadekkarin johdosta, käsitellään ruusujen nimiä ruusukirjoissa aika vähän. Tämä kirja on omistettu pelkästään ruusujen nimien (kulttuuri)historialle. Parhaillaan (kesäkuu 2014) muuten esitetään tv:ssä englantilaista historiallista draamaa, joka sijoittuu ruusujen sodan aikaan (1455-1487). Vallasta kiistelleiden Yorkin ja Lancasterin sukujen heradiset symbolit olivat valkoinen ja punainen ruusu. Valkoisen ruusun on ehdotettu olleen ikivanha neidonruusu Rosa alba semiplena. Punainen ruusun puolestaan on nähty olleen Rosa gallica officinalis, Suomessa tunnetaan nimellä apteekkarinruusu. On olemassa myös ainakin 1500-luvulta asti tunnettu kaksivärinen (pinkki-valkoinen) damaskonruusuruusu, joka tunnetaan nimillä 'York and Lancaster' ja Versicolor. Tämän ruusun alkuperä ja nimi ovat epäselvät. Se on joskus sekoitettu tuon apteekkarinruusun kirjavavakukkaiseen mutaation 'Mundiin', joka on siis kuitenkin ranskanruusu (gallica).   

- The Unauthorized Biography of Leona Helmsley (1989)

Kaikkea se Amazon suosittelee - onneksi. En olisi uskonut lukevani newyorkilaisen hotellipohatattaren elämäkertaa. Leona Helsmley (k. 2007) oli brooklyniläinen köyhän juutalaisperheen tytär, joka nousi ryysyistä rikkauksiin kovan työn, häikäilemättömän luonteen ja tarkoin suunnitellun avioliiton avulla. Leona alkoi häikäilemättä jallittaa miljardööriä ja kiinteistöpohattaa Harry Helmsleytä 1960-luvun lopulla. Helmsley oli onnellisesti mutta ilmeisesti tylsästi naimisissa, eikä näyttävän ja itsevarman neiti Rosenthalin, joka työskenteli aluksi vastaanottosihteerinä, myöhemmin kiinteistövälittäjänä Helmsleyn konsernissa, ollut vaikeaa tehdä valloitusta. Pidättyväinen Harry ilmoitti yhtäkkisesti vaimolleen, että haluaa eron, koska aikoo naida Rosenthalin. Vaimo oli sokissa mutta myöntyi pian vähin äänin ja väistyi taka-alalle, jottei syntyisi skandaalia. Avioitumisen jälkeen Leona eteni nopeasti firmassa vaativampiin ja rahakkaampiin tehtäviin. Harry laajensi hotellibisnekseen 1970-luvulla ja Leona tuli vastaamaan uusien hulppeiden tornihotellien sisustamisesta ja monesta muusta asiasta. 1980-luvun mittaan hänen valtansa, vaikutusvaltansa ja varallisuutensa kasvoivat kasvamistaan. Vaikutusvalta kohdistui myös aviomieheen, josta tuli lopulta vaimon tahdoton sätkynukke. LH oli empatiakyvytön, sairaalloisen epäluuloinen narsisti, joka kohteli työntekijöitään törkeästi, johti pelon ja nöyryytyksen avulla. Kaikkivoipaisuuden tunne johti massiiviseen veronkiertoon ja huijauksiin liiketoiminnassa, kun mm. pariskunnan ykstyistä miljoonahuvilaa Dunnellen Hallia remontoitiin, sisutettiin ja ylläpidettiin hotellien rahoilla. LH osteli miljoonien timantteja mutta jätti remonttimiesten laskut maksamatta. Lopulta tarpeeksi moni oli joutunut kärsimään jääkuningattaren oikuista, ja tuntematon taho kavalsi vuosia jatkuneet veropetokset ja huijaukset New York Postin toimittajalle (Pierson). Pitkäaikaisen tutkinnan tuloksena NYP julkaisi laajan paljastusjuttujen sarjan, joka johti pian oikeustoimiin Helmsleyn pariskuntaa ja muutamia avustajia vastaan. Kymmenet entiset työntekijät korkeimmassa johtossa työskennelleitä mukaan lukien todistivat oikeudessa LH:n pöyristyttävästä käytöksestä. Helmsleyt todettiin syyllisiksi kymmeniin petoksiin ja huijauksiin. Harry ei ilmeisesti joutunut vankilaan huonon terveytensä vuoksi, mutta Leona istui 8 kuukautta. Tämä siis tapahtui 1980-90-lukujen vaihteessa. Harry kuoli 1997 ja Leona porskutti vuoteen 2007 asti, 87 vuoden korkeaan ikään. Pahansisuisuus pitää hengissä? Kuoleman jälkeen alkoi tragikoominen selvittely perinnön ja sangen erikoisen testaminen tiimoilta - Leona mm. jätti miljoonia koirilleen - mutta se onkon jo toinen juttu.

Olen aina tuntenut sympatiaa Anna-Leena Härköstä kohtaan - en niinkään hänen kirjallisen tuotantonsa vuoksi vaan persoonan. Hänhän on sekä näyttelijänä että yksityishenkilönä ollut melko paljon julkisuudessa. Eräs asia, josta pidän Härkösessä on hänen suorapuheisuutensa ja verbaalinen taitonsa. Pidin myös romaanista Ei kiitos (Otava 2008), jossa Härkönen pääsee esittämään tuota suorapuheisuutta estoitta. Romaani on sangen ilkeä ja pessimistinen tunnelmaltaan. Talvella 2014 ensi-iltansa saanut elokuvaversio on paljon valoisampi ja humoristisempi sekä kauniisti kuvattu ja lavastettu. Pidin myös siitä. Alla joitakin herkullisia lainauksia kirjasta.

“Minä olen olen ratkaisukeskeinen ihminen. Jos joku valittaa minulle huonoa oloaan, alan keksiä keinoja, joilla parantaa hänet. Unohdan säännöllisesti, että kaikki eivä tahdo parantua. He tahtovat valittaa.”

“Miehet ja heidän poistuvat selkänsä. Aina he lähtevät kesken kaiken pois, aina he hylkäävät. He eivät vaadi mitään elämältä. He eivät viitsi tehdä muutoksia, eivät ota riskejä, eivät halua mitään, mikä veisi liikaa energiaa. Näen heidät pelkkänä roskajoukkona, jota ei voi enää millään takoa yhteiskuntakelpoiseksi.”

“Rakkaus on sitä, että antaa toisen pilata elämänsä.”

“Minua pelottaa ainoastaan yksi asia: Entä jos tässä nimenomaisessa konvehdissa ei ole sisusta?”

” (vaimo) Mitä sä toivot tältä elämältä, mitä sä tarttisit että sä olisit onnellinen? - (mies) En mä tiiä. En mitään erityistä.”

“Sitähän sanotaan, että ei voi antaa sellaista mitä itse ei ole saanut. Minä olen toista mieltä. Juuri sitä voi antaa mitä ei ole itse saanut.”

Uusimmat kommentit

22.08 | 19:53

Kiva lukea tarinan Tommy ruusun syntymästä . Ostin nyt tämän ruusun Oulun taimistolta ja toivottavasti se viihtyy täällä Pohjanmaallakin .

...
21.06 | 20:08

Hei Raija, laitatko s-postia niin katsotaan pistokkaiden lähettämistä.

...
21.06 | 20:07

Hei Hilkka, olen hukannut s-postisi. Laittaisitko viestiä jpkrvi(at)yahoo.co.uk.

...
27.04 | 08:12

Hei Raija, ota yhteyttä s-postilla (jpkrvi(at)yahoo.co.uk) niin katsotaan, miten ja milloin voin toimittaa pistokkaan. T. Jukka

...