Kasvukauden aloitus lasiverannalla

Kerroinkin juo tuossa edellisessä kameliasta, jonka nostin kellarista lasiverannalle, kun siihen oli avautunut yksi kukka. Meidän lasiveranta on hatara ja siinä on vain yksinkertaiset lasit, mutta näin leudoilla keleillä raskii pitää siinä sähköpatteria päällä. Nostin jo viime viikonloppuna verannalle meillä monta vuotta menestyneen rungollisen rosmariinin ja pari ruukkuruusua. Rosmariinia ei kannata yrittää talvettaa huoneenlämmössä, se yleensä kuivahtaa kuoliaaksi tai ränsistyy rumaksi. Ruukkuruusut olivat lähteneet jo kasvuun kellarissa, joten niiden oli hyvä päästä valoon. Onneksi on ollut pilvisiä ilmoja niin että hentoiset uudet versot eivät ole kärähtäneet auringossa. Aurinkoisilla säillä kellarista siirrettäviä kasveja täytyy varjostaa viikko tai pari. Kuvassa näkyy myös sokeriherneruukku; sen kylvin pari viikkoa sitten sisällä ja nostin nyt verannalle, jotteivät versot venähdä liikaa. Tänään vielä otin kellarista daalianjuurakot ja istutin esikasvatukseen. Ne jäivät myös verannalle.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 10:09

Totta, se leviää villisti. Pitäisi keksiä jotain kivaa käyttöä kukalle ennenkuin siemenet kypsyy.

...
tänään | 10:02

Hei, Jarmann. Hauskaa että löysit Kielometsän. Hyvänheikinsavikan ainoa huono puoli on, että se leviää vähän liikaakin, jos pääsee siementämään. Yst. Jukka

...
tänään | 09:52

Kiitos että kirjoitit hyvänheikinsavikasta. Se on ihana aikainen monivuotinen helppo kasvi. Nokkosen jälkeen ravinteikkain kasvimme. Lisää ohjeita toivoisin.

...
tänään | 09:47

Olen hukannut taannoin käyttämäni ohjeen hyvänheikinsavikkapaistokseen. Martat.fi:ssä sen jaoin, mutta keskustelupalstaa ei enää ole. Pestoreseptiäsi kokeilen.

...
Tykkäät tästä sivusta