Tänä vuonna sekatavarakauppa Hong-Kong tarjosi aika halvalla tanskalaisia omenamehupuristimia. Satuimme Riihimäen liikkeeseen, kun puristimista oli lisäalennus, joten saimme 18 litran puristimen hintaan 104€. Tämän hankinnan jälkeen jäin pohtimaan, mistä hankkisimme mehunteossa tarvittavan murskaimen. Olen useana vuonna katsonut nettikaupoista omenamurskainten hintoja, ja ne ovat aina olleet useita satoja euroja. Hong-Kong tuli kuitenkin tässäkin apuun, kun hiukan myöhemmin oli tarjouksessa tanskalainen käsikäyttöinen murskain. Näin pääsimme syyskuun puolivälissä kokeilemaan omenamehun puristamista. Omensasato oli tänä vuonna keskimääräinen. Parahiksi syyskuun puolivälissä oli kypsinä niin makean mauttomia kesäomenoita (luultavasti Lepaan meloni), happamia talousomenoita (luultavasti Syysviiru) kuin makeanhappoista vanhaa Rautell-lajiketta muistuttavia syysomenoita. Osa omenoista oli maahan pudonneita, joten pesin ne huolellisesti isossa saavissa ja desinfioin viinitarvikehyllystä löytyvällä, myrkyttömällä desinfiointiaineella. Noin sadan omenalitran murskaaminen osoittautui melko työlääksi, koko homman pullonkaulaksi. Murskain toimii periaatteessa hyvin, mutta kokonaiset omenat tahtovat välillä jäädä pyörimään terien päälle, niin että niitä joutuu painelemaan kepillä tuon tuostakin. Jos yhtään isompia omenamääriä mielii murskata, täytyisi laitteeseen keksiä jonkinlainen moottori. Itse mehun puristaminen sujui ripeästi. Vain ympärillä pyörivät ampiaiset aiheuttivat haittaa. Ampiaisia joutui yhtenään onkimaan mehusaavista. Koko puristusoperaatio vei reiluine taukoineen puoli päivää ja mehusaalis oli 15 litraa. Ei huono ensimmäiseksi harjoittelukerraksi. Tämä mehuerä ei päätynyt sellaisenaan säilöttäväksi, sillä halusin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni: kokeilla tehdä itse siideriä omenamehusta. Siiderin tekeminen on periaatteessa erittäin helppoa: puristetaan mehu ja pannaan siiderihiivan kanssa käymisastiaan käymään. Keskiajan Englannissa (ja muualla Keski- ja Länsi-Euroopassa) kokoonnuttiin syksyisin puristamaan omenamehua kylän yhteisellä puristimella. Mehu laskettiin suoraan tammitynnyreihin, jotka suljettiin ja jätettiin käymään kevääseen asti. (Puristajaisten lopuksi juopoteltiin edellisen kauden siideriä, pidettiin hauskaa ja varmaan myös tapeltiin.) No, tämä 15 litraa meni käymisastiaan valkoviinihiivan kanssa. Jo viikon kuluttua käyminen oli loppunut (mehussa ei ole lisättyä sokeria, joten alkoholipitoisuus ei ole kovin korkea). Kahden viikon kuluttua lapposin siiderin toiseen astiaan ja lisäsin pienen määrän sokeria (10g/litra) jälkikäymistä varten. Jälkikäymisessä pulloissa juomaan muodostuu hiilidioksidia. Ilman sokerilisäystä siideri jää hiilihapottomaksi. Saimme noin 45 pullollista (0,2-0,5 litraa, kruunukorkillisia vanhoja siideri- ja olutpulloja). Pullot jäivät vielä yhdeksi viikoksi käymään keittiön pöydälle, jonka jälkeen ladoimme ne viileään ruokakomeroon kypsymään. Lukemieni ohjeiden mukaan siideri on parhaimmillaan kolmen kuukauden varastoinnin jälkeen. Nyt täytyy vain malttaa odottaa vuodenvaihteeseen saakka...