Vaikka on niin, että pois kaikki minimalismi minusta, vetoaa japaninruttojuuren kukkien raikas vihreys ja yksinkertainen kauneus minuun kovin. Kukat nousevat heti lumen sulettua kylmästä, milteipä vielä
jäisestä maasta hämmästyttävällä tarmolla, eikä kovakaan yöpakkanen näytä mitenkään vioittavan niitä. En tiedä, tunteeko kurpitsoiden rakastaja taiteilija Kusama j a p a n i n ruttojuurta,
mutta olen varma, että rakastaa jos tuntee. Näissä on samankaltainen kauneuden, elinvoiman ja hassunkurisuuden yhdistelmä kuin kurpitsoissa. Lapsena luin Sune ja Stina Jonssonin viehättää Yrttikirjaa ja haaveilin ruttojuuresta,
tosin ei tästä lajista vaan koristekasvina paljon yleisemmästä etelänruttojuuresta. Silloin se ei vielä ollut yleinen koriste- ja maisemointikasvi Pohjois-Suomessa kuten nykyään. Silläkin on varhain paljaasta maasta
puhkeavat mykerökukat, mutta aivan eriväriset, tumman verenpunaiset. Muistaakseni sain sitten aikanaan taimen kunnan seminologilta, joka piti pientä taimimyymälää. Se kasvaa vieläkin synnyinkotini pihassa siinä, mihin
istutettiin ruman viemärikaivon peitteeksi. Nimi ruttojuuri tulee - ei yllättäen - siitä, että kasvia käytettiin (huonoin tuloksin) keskiajalla ruton hoitoon. Nimi voisi tosin hyvin kuvata myös sitä, että kasvi
leviää kuin rutto.